AIKAISEMPIEN VUOSIEN JÄRJESTÖSTARAT

 

Vuoden 2020 JärjestöStara on Kirsi Vänskä-Partanen

 

Kuva: Pia Sormunen

 

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANEn Vuoden 2020 JärjestöStara on Kirsi Vänskä-Partanen/ Outokummun Voimistelu ja Liikunta ry:n puheenjohtaja. 

Järjestöasiain neuvottelukunta perustelee Kirsi Vänskä-Partasen valintaa seuraavasti. 

Vänskä-Partanen on innostava yhdistystoimija ja yhteistyön rakentaja. Vänskä-Partanen on yhdistyksen perustoiminnan lisäksi kehittänyt ja laajentanut yhdistyksen toimintaa sekä etsinyt rohkeasti korona-aikana uusia ratkaisuja liikuttaa ihmisiä eri ikäryhmät huomioiden. 

Hän on nostanut puheenjohtajana Outokummun Voimistelu ja Liikunnan, Ovelan, ilmiöksi Outokummussa, joka on huomattu myös maakunnassa sekä valtakunnallisesti. 

Hieno esimerkki paikallisen yhdistyksen tekemästä ennaltaehkäisevästä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työstä. 

Onnea Kirsi!


Vuoden 2019 JärjestöStara on Juha Hämäläinen

 


Vuoden 2018 JärjestöStara on Kirsti Kurki

 

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANEn Vuoden 2018 JärjestöStara on Kirsti Kurki / ViaDia Joensuu ry. JärjestöStara-palkinto luovutettiin Pohjois-Karjalan Järjestöpäivässä 8.11.2018.

Kirsti Kurki on tehnyt pitkäjänteisesti ja innostavasti työtä ViaDia Joensuu ry:n ja Lähiötalo-toiminnan rakentamiseksi, kehittämiseksi, näkyväksi tekemiseksi ja toimivien yhteistyöverkostojen luomiseksi ja niiden ylläpitämiseksi. Lähiötalon toiminta on nykyaikaista, alueen tarpeista syntynyttä ja alueelle erittäin merkityksellistä toimintaa, joka konkreettisesti tukee monen eri-ikäisen ihmisen arkea ja osallisuutta. Lähiötalo on esimerkillinen, toimiva ja kehittyvä toimintamalli järjestöjen tekemästä ennaltaehkäisevästä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöstä.

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE valitsee vuosittain ehdotusten pohjalta maakunnan JärjestöStaran. JärjestöStara-palkinto luovutetaan henkilölle tai taholle, joka omalla toiminnallaan on edesauttanut, innostanut ja rakentanut yhteistyötä järjestön/järjestöjen toiminnan mahdollistamiseksi maakunnassa. Palkinto luovutetaan tänä vuonna kahdeksatta kertaa.  Tänä vuonna julkaisun yhteydessä JärjestöStaralle luovutetaan lisäksi Joensuun Nuorisoverstaan tekemä kiertopalkinto.

Kirsti Kurki iloitsee saadusta tunnustuksesta ja on hyvin kiitollinen kaikille kävijöille, Lähiksen henkilöstölle sekä laajalle yhteistyöverkostolle. Yhdessä olemme työtä tehneet ja yhdessä saamme jakaa myös tämän onnistumisen ilon. Ilo on jatkaa palkitsevaa työtä lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukemiseksi Lähiötalon lämmössä.

Aikaisempina vuosina JärjestöStaraksi on valittu: Monikulttuurisuustyö: Hossein Ahmedi, Mitro Hyvärinen ja Anni Rannikko 2017, Matala kynnys -toiminta 2016, Anneli Lavikainen 2015, Eeva Kröger 2014, Kari Sarkkinen 2013, Raimo Matikainen 2012, Irma Nykänen 2011.

 


Vuoden 2017 JärjestöStara Monikulttuurisuustyö

JärjestöStara 2017 Monikulttuurisuustyö, Anni Rannikko ja Hossein Ahmedi. Kuvasta puuttuu Mitro Hyvärinen. Kuva: Julia Kiiskinen.

 

Hossein Ahmedi, Yhteisötila Aavan vapaaehtoinen, maahanmuuttajataustainen aktiivinen toimija

Hossein on omalla aktiivisuudellaan paitsi auttanut niin farsin kuin darin puhujia sekä muita uusia suomalaisia löytämään yhdistyksien palveluita ja toimintaa. Hän on ollut Yhteisötila Aavassa vapaaehtoisena viikoittaisella tai välillä jopa päivittäisellä tasolla vuonna 2017, ja tämä vapaaehtoisuus on ollut suurelta osin hänen oman aloitteellisuutensa tulosta.

Mitro Hyvärinen, Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistys, aktiivinen verkostotoimija

Mitro on ollut JoMonin aktiivinen vapaaehtoinen jo useita vuosia ja viimeisen vuoden hän on myös yksi JoMonin hallituksen jäsenistä. Tämän lisäksi Mitro on toiminut myös muissa verkostoissa ja järjestöissä.  JoMonille Mitro on todella tärkeä vapaaehtoinen. Mitrolla on aina aikaa auttaa niitä ihmisiä, jotka eivät tunnu saavan apua muualta. Mitro on myös järjestänyt erilaisia monikulttuurisia tapahtumia Joensuussa.

Anni Rannikko, Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistys, toimija ja toiminnan mahdollistaja

Anni Rannikko on monen yhdistyksen, ainakin Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistyksen ja Pohjois-Karjalan Seta Hobilesin luottohenkilö. Rannikko toimii kummankin mainitun yhdistyksen hallituksessa. Rannikko on yhdistystoiminnassa mukana vapaa-ajallaan, työnsä ja tutkimuksensa ohella. Hän ottaa asioita vapaaehtoisesti ja aktiivisesti hoidettavakseen. Lisäksi hänellä on aikaa neuvoa muita, kun apua tarvitaan.


 

Vuoden 2016 JärjestöStara urheiluseurojen yhteinen Matala kynnys -toiminta

 

Vuoden 2016 JärjestöStara Matala kynnys -toiminta. Kuvassa Anssi Liimatta ja Petri Pennanen.

 

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANEn JärjestöStara 2016 -palkinto luovutettiin Matala kynnys -toiminnalle 30.9.2016 Pohjois-Karjalan Järjestöpäivässä.

Matala kynnys -toiminta on hieno esimerkki siitä, miten urheiluseurojen välisellä yhteistyöllä ja rohkealla otteella on saatu rakennettua yhdessä enemmän. Matala kynnys -toiminta on tuonut eri lajien monia seuroja yhteen ja rakentanut maakunnan urheiluseurojen välistä yhteistyötä.

Matala kynnys -toiminnassa joensuulaiset ja lähialueiden urheiluseurat tarjoavat ilmaisia ja ohjattuja harjoitusvuoroja ala- ja yläkouluikäisille lapsille ja nuorille. Matala kynnys -toiminta tarjoaa lapsille ja nuorille matalan kynnyksen kokeilla uutta harrastusta ja eri lajeja. Harjoituksiin ei tarvitse sitoutua vaan lajeja voi kokeilla kerran tai useammin toimikauden aikana. Mukaan voi tulla ilman aiempaa kokemusta. Viimeisen vuoden aikana mukana on ollut noin 600 eri lasta ja nuorta.

Mukana toiminnassa on tällä hetkellä 14 eri urheiluseuraa. Lajivalikoimaan kuuluvat ampumahiihto, golf, hiihto, jääkiekko, koripallo, lentopallo, muodostelmaluistelu, miekkailu, pesäpallo, rullalautailu, salibandy, squash, tanssi ja yleisurheilu. Yhteistyöllä on luotu uusi suosittu toimintamuoto, joka on saanut huomiota myös valtakunnallisesti. Toimintaan mukaan lähteminen sekä paikallisten urheiluseurojen että lasten ja nuorten näkökulmasta on ollut helppoa.

JärjestöStara -palkinto on Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANEn myöntämä palkinto, joka luovutetaan vuosittain henkilölle tai taholle, joka on omalla toiminnallaan edesauttanut, innostanut ja rakentanut yhteistyötä järjestön/järjestöjen toiminnan mahdollistamiseksi maakunnassa. Tämän vuoden painopisteenä oli vapaaehtois- ja kansalaistoiminta.  JANE valitsee JärjestöStaran tulleiden ehdotusten pohjalta. JärjestöStara palkinto luovutettiin tänä vuonna kuudetta kertaa.

 


Anneli Lavikainen vuoden 2015 JärjestöStara

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANEn JärjestöStara 2015 -palkinto luovutettiin Anneli Lavikaiselle Järjestöpäivillä Polvijärvellä 13.11.2015.

Anneli Lavikainen on toiminut vuosia Outokummun reumayhdistyksessä ja Outokummun Sydänyhdistyksessä. Outokummun reumayhdistyksen puheenjohtajana hän on toiminut pian 10 vuotta. Tämän vuoden alusta hän on myös Reumaliiton Itä-Suomen aluetoimikunnan puheenjohtaja. Lisäksi Anneli Lavikainen kuuluu Outokummun seniorineuvostoon.

Reumayhdistyksen puheenjohtajana toimiessaan Anneli Lavikainen on saanut yhdistyksen jäsenmäärän nousemaan ennätyslukemiin. Outokummun reumayhdistyksen toiminta on monipuolista: kerhotoimintaa, askarteluryhmä, allasjumppa, vesijuoksu, senioritanssi, oma kirkkopyhä sekä monenlaiset retket.

Anneli Lavikaisen johdolla yhdistyksellä on todella tekemisen meininki ja mahtava yhteistyöhenki. Hän on aina valmis yhteistyöhön toisten yhdistysten kanssa. Anneli Lavikaisen johdollaan on saatu paikkakunnalle useita yhdistysten yhdessä tekemiä tapahtumia ja myös Outokummun kaupunki on ollut kiinteä yhteistyötaho.

Annelin vahvuuksia ovat myönteisyys ja ihmisläheisyys sekä auttamisen halu. Hänellä on myös hyvä organisointikyky. Tällaisen yhdistystoiminnan vetäjän kanssa uskaltaa jokainen luottamustoimen yhdistyksessä ottanut toimia. Jokainen kokee olevansa luottamuksen arvoinen ja saa siitä myös asianmukaisen palautteen.


Eeva Kröger JärjestöStara 2014      


JärjestöStara 2014 Eeva Kröger. Kuva: Reeta Rönkkö

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANEn JärjestöStara 2014 -palkinto luovutettiin Eeva Krögerille Järjestöpäivillä Lieksassa 14.11.2014.

Eeva Kröger on toiminut muun muassa Pohjois-Karjalan Sydänpiirin työntekijänä ja ”pysäkkiemäntänä” Kiertävä Pysäkki-hankkeessa vuosina 2011–2014.

Eeva Kröger on omalla toiminnallaan ja ammattitaidolla sekä suurella sydämellä edesauttanut, innostanut ja rakentanut yhteistyötä järjestöjen välille ympäri Pohjois-Karjalan maakuntaa. Eeva on pysähtynyt, pysäyttänyt ja koonnut yhteisen tulen ääreen ansiokkaasti vuosina 2011–2014 niin Martat, metsästysseurat, palo-ja pelastuslaitokset kuin kylätoimikunnat sekä muut kylillä olevat järjestöt, julkisen puolen toimijat ja alueen asukkaat.

Eeva Kröger ja Kiertävä pysäkki on yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa tuonut kylille turvallisuuteen, terveyteen ja hyvinvointiin sekä esteettömyyteen liittyvää tietoa, taitoja ja toimintaa. Eeva on rohkeasti visioinut ja toteuttanut Kiertävä pysäkki-hankkeessa uusia osallistavia, yhteisöllisiä, liikkuvia ja ennaltaehkäiseviä toimintatapoja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Nimensä mukaisesti Kiertävä pysäkki on myös kiertänyt maakunnan harvaan asutuilla alueilla.

Kiertävän Pysäkin toiminnassa on korostunut ihmisten aito kohtaaminen, yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja yhteisen uskon luominen tulevaisuuteen. Eevan Krögerin kaltaisia innostajia tarvitsemme myös tulevaisuudessa.

JärjestöStara -palkinto on Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANEn perustama palkinto, joka luovutetaan vuosittain henkilölle tai taholle, joka on omalla toiminnallaan edesauttanut, innostanut ja rakentanut yhteistyötä järjestön/järjestöjen toiminnan mahdollistamiseksi maakunnassa.

JärjestöStara palkinto luovutettiin tänä vuonna neljättä kertaa. Vuoden 2013 JärjestöStara oli Kari Sarkkinen, vuoden 2012 JärjestöStara -palkinto myönnettiin Raimo Matikaiselle ja vuoden 2011 JärjestöStara oli Irma Nykänen.

Kiertävä Pysäkki on Pohjois-Karjalan maakunnan alueella toteutettava hanke (2011–2014), jonka aikana luodaan eri toimijoiden yhteinen verkosto ja tietopankki. Kiertävä pysäkki-hanke kiertää erityisesti harvaan asutuilla alueilla, kylillä ja kylätapahtumissa. Hankkeen hallinnoija on Pohjois-Karjalan Sydänpiiri ry ja osatoteuttajana on Karelia- ammattikorkeakoulu/Luovan talouden keskus/ISAK. Hankkeen tavoitteena on edistää väestön terveyttä ja hyvinvointia, tukea ja nostattaa yhteisöllisyyttä: työtä tehdään yhdessä harvaan asuttujen alueiden asukkaiden ja eri toimijoiden kanssa.


 

Kari Sarkkinen Järjestöstara 2013

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunnan (JANE) JärjestöStara 2013 -palkinto luovutettiin Kari Sarkkiselle Järjestöpäivillä Kiteellä 15.11.2013.

Kari Sarkkinen on pitkän linjan yhdistystoimija, joka on luotsannut myönteisellä ja kannustavalla asenteellaan Punaisen Ristin toimintaa Tohmajärvellä jo vuosien ajan. Sarkkinen on omalla esimerkillään innostanut toimimaan, rakentanut yhteistyötä ja tiedottanut aktiivisesti yhdistystoiminnasta.  Karin positiivinen, avoin ja kannustava suhtautuminen uusille ehdotuksille on saanut kiitosta. Toisaalta hän on ohjannut toimintaa inhimillisellä otteella ”tehdään vain, jos on tekijöitä.” Sarkkinen on vahvistanut järjestöverkostoa Keski-Karjalassa, ollut luomassa uusia yhteistyömuotoja eri toimijoiden kanssa sekä kehittänyt aktiivisesti yhdistyksen sisäistä ja ulkoista viestintää.

Sarkkinen on toiminut SPR Tohmajärven osaston varapuheenjohtajana vuosina 1997–2005 ja puheenjohtajana 2005–2013.  Kari on ollut myös Punaisen Ristin Savo-Karjalan piirin hallituksessa 2008–2012. Sarkkinen liittyi SPR:n Tohmajärven osaston toimintaan vapaaehtoisena vuonna 1985.

JärjestöStara -palkinto on Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunnan (JANE) perustama palkinto, joka luovutetaan vuosittain henkilölle tai taholle, joka on omalla toiminnallaan edesauttanut, innostanut ja rakentanut yhteistyötä järjestön/järjestöjen toiminnan mahdollistamiseksi maakunnassa.

JärjestöStara palkinto luovutetaan tänä vuonna kolmatta kertaa.
Vuoden 2012 JärjestöStara -palkinto myönnettiin Raimo Matikaiselle ja vuoden 2011 JärjestöStara oli Irma Nykänen.


Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunnan  (JANE) JärjestöStara 2012 –palkinto luovutettiin  Raimo Matikaiselle Järjestöpäivillä Ilomantsissa 16.11.2012

Raimo Matikainen on tehnyt pitkän ja näyttävän työuran mielenterveystyön edistäjänä mm Pohjois-Karjalan Mielenterveyden tuen toiminnanjohtajana.
Raimo Matikainen on toiminut valtakunnallisissa luottamustehtävissä mm. Mielenterveyden keskusliiton hallituksen puheenjohtajana, edistänyt vapaaehtoistoimintaa, kokemusasiantuntijuuden vahvistumista ja ylipäätään heikommassa asemassa olevien ihmisten äänen kuulumista.

Raimo on ollut uuden luoja ja kehittäjä: Raimo on yksi Soroppi ry:n perustajista, ollut mukana käynnistämässä Kansalaistalon toimintaa ja  toiminut aloitteellisena mielenterveyskuntoutujien itsenäisen asumisen kehittämisessä sekä tehnyt monipuolisesti lähialueyhteistyötä Venäjän Karjalassa.

Raimo on ollut ensimmäisiä järjestötoimijoita, jotka ovat tehneet kouluyhteistyötä vapaaehtoistoiminnan kehittämiseksi kouluissa. Raimo on moniulotteinen ja näkyvä persoona, periksi antamaton ja sinnikäs. Hän on tuonut rohkeasti esille omaa kokemustaan mielenterveyden ongelmista ja antanut esimerkkiä muille selviytymisestä. Raimo on jäänyt eläkkeelle leipätyöstään mutta jatkaa järjestö- ja kansalaistoimijana. Raimo on tähtensä ansainnut!

JärjestöStara –palkinto on Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunnan (JANE) perustama palkinto, joka luovutetaan vuosittain henkilölle tai taholle, joka on omalla toiminnallaan edesauttanut, innostanut  ja rakentanut yhteistyötä järjestön/järjestöjen toiminnan mahdollistamiseksi maakunnassa.


Ensimmäisen JärjestöStara palkinnon sai vuonna 2011 Irma Nykänen Lieksasta.



Muokattu viimeksi: 05.08.2021