JÄRJESTÖRALLISSA JO YLI 400 OSALLISTUJAA

 

Vuodenvaihteessa 2016-2017  järjestetyn Yhistykset yhessä – Järjestörallin aikana on järjestetty jo 25 tilaisuutta maakunnan 19:ssä pitäjässä. Tilaisuuksiin on osallistunut kaikkiaan yli 450 järjestöjen ja kuntien edustajaa keskustelemaan järjestöjen välisestä yhteistyöstä ja järjestöjen ja kunnan välisestä yhteistyöstä tulevaisuuden kunnassa.  Osallistujilta kysyttiin olisiko paikallinen järjestöasiain neuvottelukunta toimiva rakenne paikallisen tason yhteistyöhön ja tarvitaanko yhdistysagentteja, yhdistysten keskuudestaan valitsemia yhteyshenkilöitä?

YHTEISTYÖN KEHITTÄMISELLE TARVETTA

Sekä yhdistysagentti- että paikallis-jane -toimintaideat saivat erilaisen vastaanoton eri pitäjissä. Joillakin alueilla toiminnalle ei nähty olevan tarvetta, joissakin tilaisuuksissa ajatukselle näytettiin vaaleanvihreää valoa ja keskustelua halutaan jatkaa. Muutamissa pitäjissä ajatuksesta innostuttiin heti ja paikallis-janen perustamiskokouksen ajankohta sovittiin saman tien. Rääkkylän Jane (Rääkkylän Paja) perustettiin 8.11.2016, Pyhäselän Jane (PyJane) 16.1.2017 ja Outokummun Jane 19.1.2017.

Pääsääntöisesti yhdistysten yhteistyön kehittämiselle todettiin olevan tarvetta. Huolissaan oltiin siitä, millä resursseilla yhteistyötä rakennettaisiin, kun tälläkin hetkelllä pienet yhdistykset ovat tiukilla – riittävätkö tekijät ja resurssit? Toisaalta yhteisen rakenteen katsottiin tarjoavan tähän pulmaan ratkaisun ja antavan mahdollisuuden paikallisyhdistysten voimien yhdistämiselle, päällekkäisyyksien poistamiselle ja tiedonkulun sujuvoitumiselle.

Paikallisen janen kokoonpanosta oli alueilla erilaisia ajatuksia, mutta yhteinen viesti oli se, että P-K:n Janen tuki paikalliselle toiminnalle olisi tärkeää ja yhteys kuntaan tulisi myös rakentaa tiiviiksi. Järjestörallin koosteen voit lukea tästä.

KESKUSTELU JATKUU

 

Helmikuussa 2018 Paikallis-JANEja on neljä: Heinävedellä, Outokummussa, Pyhäselässä ja Rääkkylässä. Paikallis-Jane toiminta on käynnistymisvaiheessa ja muotoja ja toimintakäytänteitä rakennetaan yhdessä paikallisten neuvottelukuntien kanssa. Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANEn uudistamistyöhön, paikallis-JANEjen ja yhdistysagenttiverkoston luomiseksi ja tukemiseksi sekä järjestöjen roolin vahvistamiseksi uudistuvissa rakenteissa on saatu STEAlta Järjestö 2.0 -avustusohjelmasta hankerahoitusta. Järjestö 2.0 Pohjois-Karjala -hanketta (2017-2020) hallinnoija Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys.

Järjestö-kuntayhteistyön ja paikallis-JANE toiminnan kehittämistä tehdään Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANEN Järjestöralli-työryhmässa. Ryhmä koostuu JANElaisista ja järjestö-kuntayhteistyöstä kiinnostuneista järjestötoimijoista.Työryhmässä tehdään työtä järjestöjen ja kunnan yhteistyön tiivistämiseksi toimintamuotoina mm. Paikallis-Janet

Lisätietoja:

Hanna Kääriäinen, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys, hanna.kaariainen@pksotu.fi, 044 715 2060,
Anne Pyykkönen, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys, anne.pyykkonen@pksotu.fi, 045 117 9340

 

 

 

 



Muokattu viimeksi: 07.11.2019