Viime vuosina erityisesti pienituloisten ihmisten toimeentuloa on koetellut elinkustannusten nopea nousu. Lisäksi sosiaaliturvaan on tänä vuonna tehty mittavia leikkauksia ja lisää on tulossa. Laskelmat sosiaaliturvaleikkausten yhteisvaikutuksista ovat osoittaneet, että leikkaukset lisäävät köyhyyttä ja kasautuvat samoille ihmisille. Miten voivat ihmiset, joihin nämä leikkaukset osuvat? Teemasta kuullaan asiantuntijapuheenvuoroja sekä köyhyyttä kokeneiden ja kansanedustajien paneelikeskustelut. Tilaisuudessa myös julkistetaan SOSTEn järjestökentälle, Talentian sosiaalityöntekijöille ja Kirkkohallituksen diakoniatyöntekijöille teemasta tekemän kyselyn tulokset.
Järjestäjät: Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin, Ihmisoikeusliitto, Kirkkohallitus, Kuka kuuntelee köyhää -verkosto, SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry ja Työttömien Keskusjärjestö ry.
Lisätietoa ja ilmoittautuminen tästä
Toiminta-alue
Valtakunnallinen