Koitto – Järjestötyöllistämisen tukipalvelut

01.01.2023 - 31.12.2023 / Muu, Yksilöllinen tuki

Toimintaa järjestetään

Yhdistykset ovat tärkeä yhteistyökumppani työllisyystoiminnassa. Yhdistyskentältä löytyy monipuolisia mahdollisuuksia ja työtehtäviä. Kokemuksesta tiedämme, että työ yhdistyksessä on auttanut monia ihmisiä etenemään työllistymispolullaan kohti työtä tai koulutusta. Kiitos tästä kuuluu yhdistystoimijoille!

Koitto-palvelu tarjoaa yhdistyksille tukipalveluja työllistämiseen. Tavoitteenamme on, että mahdollisimman monella yhdistyksellä on mahdollisuus tarjota työtehtäviä joensuulaisille työttömille henkilöille ja toimia työnantajina, vaikka aiempaa osaamista työnantajuudesta ei ole. Työllistävät yhdistykset voivat toimia täysin vapaaehtoisvoimin tai niillä voi olla palkattuja työntekijöitä. Palvelu on yhdistyksille maksutonta.

Koitto tarjoaa tukea mm. palkkatukiasioinnissa ja palkanlaskennassa sekä neuvoo työnantajuuteen ja työllistämiseen liittyvissä asioissa. Koitosta saa apua myös palkkatukityömahdollisuuksista tiedottamiseen sekä uusien työmahdollisuuksien ideoimiseen ja räätälöimiseen. Yhdistykset voivat ilmoittaa avoimista tehtävistä Koiton yhdistysneuvojille. Ennen yhteydenottoa kannattaa miettiä valmiiksi ainakin seuraavia tietoja: työtehtävät, työaika, tarvittava palkkatukiprosentti ja palkan määrä. Lisäksi Koitto järjestää perehdytyksiä ja koulutuksia työllistämiseen ja työnantajuuteen liittyen.

Koitto -Järjestötyöllistämisen tukipalvelun tilaajana on Joensuun kaupunki ja palvelua toteutetaan yhteistyössä kaupungin kanssa.

Koiton yhdistysneuvojat tavoitat ma-pe klo 10-14 p. 050 3105 790 sekä sähköpostitse koitto@pksotu.fi

Esite Koitto -palvelusta

Lisätietoja Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n sivuilla.

 

Toiminta-alue

Alue
Pohjois-Karjala

Kunta
Joensuu

Kaupunginosa / Kylä
Joensuu

Teemat

ammattijärjestötoiminta, elinkeinot ja talous, työllisyys

Asiasanat

järjestötyöt, tukipalvelu, yhdistykset

Kohderyhmä

järjestötoimijat

Hinta

Tapahtuma on maksuton