Mielen voimavarat eivät ole vain yksilöistä kiinni, vaan niitä muovaavat myös lähiverkostot ja koko ympäröivä yhteiskunta. Moni kansalainen pohtii omaa ja toisten ihmisten jaksamista. Ihmiset voivat vaikuttaa monin eri tavoin omaan ja toistensa mielenmaisemaan perheissä, naapurustoissa, kouluissa ja työpaikoilla sekä vapaa-ajan harrastuksissa, kulttuurin ja urheilun parissa, mediassa ja politiikassa.
Kansalliset dialogit kutsuvat Suomessa asuvat ihmiset pohtimaan, millaiset asiat parhaillaan heikentävät mielen hyvinvointia ja mitkä tekijät puolestaan vahvistavat sitä. Tarkoitus on lisätä ymmärrystä siitä, miten ihmismielen voimavarat rakentuvat eri elämänvaiheissa ja tilanteissa – lapsuudesta vanhuuteen, arjessa ja muutosten keskellä. Kuinka voimme ruokkia ajatuksen, tunteen ja mielikuvituksen voimia itsessämme ja ympärillämme?
Kevään Kansallisten dialogien keskustelupäivät ovat 25.3. ja 22.5., mutta voit järjestää dialogin myös muuna sinulle sopivana ajankohtana ennen toukokuun loppua. On tärkeää, että saamme erilaisten ryhmien näkökulmat esiin. Haluamme erityisesti teidät mukaan järjestämään dialogeja!
Miten mukaan?
Osallistuminen on helppoa, eikä vaadi keskustelun järjestäjältä isoa panosta. Tärkeintä on halu lähteä mukaan!
1. Yhdistä Kansallisten dialogien pääteema teille tärkeään kohderyhmään tai aihepiirin, esimerkiksi: ”Mielen voimavarat hyvinvointialueemme nuorten keskuudessa / työyhteisössämme / luottamustoiminnassa mukana olevilla / tässä ajassa – mikä niitä syö, mikä ruokkii?”
2. Ilmoittaudu keskustelunjärjestäjäksi sivuiltamme löytyvällä lomakkeella.
Sivumme: https://kansallisetdialogit.fi/
3. Tutustu keskustelunjärjestäjän materiaaleihin tapahtumasivulla.
Keskusteluista tehdään yhteenveto, joka julkaistaan kaikkien avoimesti hyödynnettäväksi. Se myös toimitetaan käyttäväksi julkiseen hallintoon ja päätöksenteossa.
Tavoitteena on suuri määrä eri toimijoiden, eri puolilla Suomea järjestämiä dialogeja, joissa Suomessa asuvat pääsevät käymään monimuotoista keskustelua, kuulevat toistensa näkemyksiä, madaltavat raja-aitoja eri käsitysten välillä, oivaltavat uutta, jakavat havaintoja ja rakentavat yhdessä keskinäistä luottamusta.
Keskustelun voi järjestää 2 tai 3 tunnin mittaisena, joko kasvotusten tai etänä. Annamme keskustelunjärjestäjille kattavan materiaalipaketin ja perehdytyksen. Määrittele siis teille merkittävä aihe ja ilmoittaudu keskustelunjärjestäjäksi tällä lomakkeella.
Tapahtumasivulta saat hyvän käsityksen mitä keskustelun järjestäminen kokonaisuudessaan tarkoittaa. Lisäksi esitteemme kertoo napakasti mistä on kyse.
Tervetuloa mukaan! Teitä tarvitaan!
Kansallisia dialogeja koordinoivat DialogiAkatemia, Lastensuojelun Keskusliitto, Sitra, Tuusulan kunta, valtiovarainministeriö sekä valtioneuvoston kanslia.
Lisätietoja:
Pinja Perttunen
pinja.perttunen@gov.fi
029 5530 414 tai osoitteesta kansallisetdialogit@gov.fi