Arki digittää -hanke (2021-2024) – erityisen hyvää digiosallisuutta

01.09.2021 - 01.09.2024

Digilaitteiden ja digipalveluiden käyttämiseen tarvitaan digitaitoja.
Digitaitoja ovat esimerkiksi sähköpostin käyttäminen ja tiedon etsiminen netistä.
Digitaitojen avulla digipalveluita voi käyttää turvallisesti.
Taitojen avulla voi osallistua ja vaikuttaa netissä.
Digitaidoista on hyötyä myös työelämässä.

Arki digittää -hanke on osa Honkalampi-säätiön kehittämistoimintaa.
Arki digittää vahvistaa kehitysvammaisten henkilöiden mahdollisuuksia toimia, osallistua ja vaikuttaa digiyhteiskunnassa.
Toiminta on suunnattu aikuisille henkilöille, joilla on kehitysvamma. Lisäksi toiminta on tarkoitettu lähihenkilöille ja ammattihenkilöille.

Hanke jatkaa #Ihan Diginä! -hankkeessa (2018-2021) aloitettua työtä digiosallisuuden edistämiseksi.
Toimimme koko Suomen alueella. Hanketta rahoittaa STEA (Sosiaali -ja terveysjärjestöjen avustuskeskus).

Hankkeen toiminta

1. Digihautomossa saa vaikuttaa ja kehittää Arki digittää -hankkeen toimintaa. Digihautomossa oppii uusia digitaitoja ja oman mielipiteen kertomista. Toiminnassa harjoitellaan erilaisten sosiaalisen median kanavien käyttöä. Sosiaalisen median kanavia ovat esimerkiksi Facebook, Twitter ja Instagram.

2. Kutsu digi asumaan! -toiminnassa yhteisöt saavat apua digilaitteiden ja digipalveluiden käyttämisessä. Yhteisö voi olla esimerkiksi asumisyhteisö.

3. Verkkokurssi on netissä tapahtuvaa opiskelua. Hankkeessa kehitetään verkkokurssia, jonka avulla voi oppia digitaitoja. Kurssilla oppii turvallista netin käyttöä. Verkkokurssi suunnitellaan yhdessä toimintaan osallistuvien kanssa.

 

Kauppakatu 23 A, 2 kerros, 80100 Joensuu

Kauppakatu 23a, Joensuu, Suomi

Osoitteet

  • Kauppakatu 23 A, 2 kerros, 80100 Joensuu

    Kauppakatu 23a, Joensuu, Suomi

Arki digittää - verkkosivut

Arki digittää - Facebook

Arki digittää - Instagram

Arki digittää -Twitter

Asiasanat

digiosallisuus, yhdenvertaisuus, kehitysvamma, digiarki, erityisyys, digiosaaminen, digitalisaatio, digivaikuttaminen,

Henkilöt

Kosunen, Saila

Arki digittää -hankkeen projektipäällikkö, Honkalampi-säätiö

p. 0400 377228
s. saila.kosunen@hl-s.fi

Pakkanen, Sari

Arki digittää -hankkeen projektisuunnittelija, Honkalampi-säätiö

p. 050 3886659
s. sari.pakkanen@hl-s.fi

Yhteistyökumppanit

Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Me Itse ry, Kehitysvammaliitto, Siun sote, Eteva ja Joensuun Kehitysvammaisten tuki ry.