Voimavarat käyttöön-yhteistyöhanke

01.03.2014 - 31.12.2021

Yhteistyöhanke

Voimavarat käyttöön -yhteistyöhanke on Näre ry:n hallinnoima hanke.  Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA/ Veikkauksen tuotoilla myönnetty toiminta-avustus on mahdollistanut toiminnan.   Voimavarat käyttöön -yhtiestyöhanke aloitti toimintansa 1.3.2014 ja jatkaa edelleen.

Hankkeen toiminnan muodoiksi ovat vakiintuneet mm. Tule ja Ole -tapahtumat, maksuttomat liikuntavuorot, etniset- ja perinneruokakurssit ja vuodenaikojen mukaan tehtävät kulttuuri-, taide- ja luontoretket sekä pilkki- ja rantaongintatapahtumat.

Avustus kohdentuu matalankynnyksen toimintakeskusten toiminnanohjaukseen, työttömien vertaistukitoimintaan, vapaaehtoistyöhön ja työttömien toimintakyvyn ylläpitämiseen.

Hankkeen palveluksessa työskentelee yksi kehittäjä-koordinoija, jonka toiminta-alueina ovat Nurmes, Valtimon pitäjä sekä Juuka.

Yhteistyökumppaneina toimivat Nurmeksen kaupunki /Valtimon pitäjä , Juuan kunta,  Pohjois-Karjalan Työttömien Yhdistysten Toimintajärjestö ry, sekä useat paikalliset yhdistykset ja yritykset.

Kaikille avointa toimintaa!

Yhdessäoloa, liikuntaa, terveyttä, vertaistukea, kädentaitoja,

uusia kokemuksia ja omien taitojen vahvistamista