Tukea työllistämiseen

Tältä sivulta löydät tietoa työllistämisestä:

Työkokeilu ja kuntouttava työtoiminta

Työllistämiseen on tarjolla erilaisia työhallinnon tukitoimia kuten palkkatuki, jota usein edeltävät

Tietoa palkkatuesta

Palkkatuella järjestettävän työn tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen henkilön pääsemistä avoimille työmarkkinoille. TE-toimisto harkitsee tapauskohtaisesti, milloin palkkatuen myöntäminen on työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaista.  Palkkatuella työllistettäessä henkilö on koko- tai osa-aikaisessa työ- tai oppisopimussuhteessa työnantajaan ja hänelle maksetaan alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Myös useampi yhdistys yhdessä voi palkata työntekijän palkkatuella. Lue lisää palkkatuesta TE-palveluiden sivuilla. (te-palvelut.fi)

Palkkatukityö yhdistyksessä ei ole työntekijälle pysyvä ratkaisu ja siksi on tärkeää, että palkkatukijakson aikana työntekijä kehittää osaamistaan myös tulevaisuutta varten. Yhdistys auttaa vahvistamaan tai ainakin ylläpitämään työelämätaitoja ja monessa yhdistyksen työtehtävässä on mahdollista kehittyä myös ammatillisesti. Palkkatukijakson aikana työntekijän on hyvä pohtia tulevaisuuden toiveitaan ja valmiuksiaan työllistyä avoimille työmarkkinoille. Uuteen työsuhteeseen tai koulutukseen voi olla mielekästä lähteä jo palkkatukijakson aikana tai sitten mahdollisimman pian sen jälkeen.

Työnantaja voi tukea työntekijän jatkotyöllistymistä

  • antamalla palautetta työjaksosta sekä jakson aikana sekä lopuksi
  • tarvittaessa tukemalla työntekijän työkykyä ja arjenhallintataitoja
  • kannustamalla työntekijää osallistumaan koulutuksiin ja tapaamisiin työhönvalmentajan kanssa
  • mahdollistamalla työntekijän kouluttautumista työjakson ohessa
  • jakamalla työntekijälle hänen jatkotyöllistymistään edistävää tietoa, esimerkiksi alan työpaikoista ja koulutuksiin ja töihin hakemisesta

Tietoa koulutuksista työllistämisen tueksi

  • Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot (oph.fi). Opetushallituksen sivusto, jossa esitellään näyttötutkintojärjestelmä ja kaikkien eri näyttötutkintojen perustelut.
  • Ammattiosaaja.fi (ammattiosaaja.fi). Opetus- ja kulttuuriministeriön tuottama ammatillisen koulutuksen infopankki nuorille ja aikuisille ammattiin aikoville.
  • Infopankki (infopankki.fi). Maahanmuuttajille koottua tietoa suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja koulutusmahdollisuuksista useilla eri kielillä.
  • Opinnollistaminen (keskuspuisto.fi). Opinnollistaminen tarkoittaa työvaltaisessa ympäristössä hankittavan osaamisen tunnistamista, vertaamista tutkinnon perusteisiin ja dokumentoimista. Opinnollistamisen kautta eri ympäristöissä hankitusta osaamisesta tulee vertailukelpoista, joka osaltaan luo joustavia opintopolkuja. -Keskuspuiston ammattiopisto
  • Opintopolku (opintopolku.fi). Opintopolku-portaalia ylläpitää Opetushallitus. Opintopolku sisältää tietoa tutkinnoista, ammateista sekä opiskelusta eri oppilaitoksissa. Sen kautta voi löytää koulutusvaihtoehtoja ja hakea niihin.
  • Oppisopimuskoulutus (oph.fi). Opetushallituksen kokoamaa tietoa oppisopimuskoulutuksesta ja koulutuksen järjestäjistä.
  • Osku – Tie työelämään (tietyoelamaan.fi). Kuntoutussäätiön ylläpitämä verkkopalvelu osatyökykyisten tueksi. Sivusto sisältää ajantasaista tietoa eri keinoista, etuuksista ja palveluista, joilla voidaan tukea osatyökyisten työssä jatkamista ja työhön pääsyä.
  • Työvoimakoulutukset (mol.fi). TE-toimiston sivuilla voi hakea alkaviin työvoimakoulutuksiin ympäri maata.

 

Työsuhdeohjeita

Mikäli yhdistyksessä ei ole palkattua henkilökuntaa, kuten esimerkiksi toiminnanjohtajaa, yhdistyksen hallitus huolehtii työnantajan velvoitteiden hoitamisesta. Työnantajan vastuulla on palkanmaksu, työntekijän riittävä perehdyttäminen työtehtävään, työnteossa ilmenneisiin epäkohtiin puuttuminen sekä työturvallisuudesta huolehtiminen. Työsuhteelle on määritelty vähimmäisehdot, jotka perustuvat lakeihin ja työehtosopimuksiin. Lisäksi molemmilla osapuolilla, niin työnantajalla kuin työntekijälläkin, on oikeuksia ja velvollisuuksia sekä työsuhteen aikana että sen päättyessä.

Lisätietoja työsuhteesta löytyy

Työsuhteisiin liittyviä lakeja ja asetuksia

Työlainsäädäntö eli työn tekemiseen liittyvät eri lait ovat keskeisiä työsuhteessa. Laeilla säännellään muun muassa työaikaa, lomia, työsopimuksen irtisanomista ja perhevapaita. Työsuhteisiin liittyvä lainsäädäntö löytyy oikeusministeriön Finlexistä (finlex.fi). Alla suoria linkkejä keskeisiin lakeihin:

Työllistämisen lomakkeita

 

 

 

 

 

Sivun ylläpidosta vastaa Kansalaistoiminnan keskus Lohja / Apuomena ry.


Muokattu viimeksi: 08.11.2019